Lähteekö Samuel pois La Promesasta?

Samuelilla on edessään vaikea päätös sarjassa La Promesa. Lähteekö hän lähetystyöhön?

Samuel on joutunut keskelle kipeää kolmiodraamaa. Hänellä on edelleen tunteita Maríaa kohtaan, mutta María odottaa toisen miehen, lakeija Carlon, lasta.

Samuelin mielessä alkaa yhä vahvemmin kypsyä ajatus lähetystyöhön lähtemisestä. Päätös ei kuitenkaan synny pelkästään uskonnollisesta kutsumuksesta, hän haluaa paeta tilannetta La Promesassa.

 

La Promesa Samuel

Marían ja Carlon suhde muuttaa kaiken

Samuel pohtii pitäisikö hänen kertoa Maríalle totuus tunteistaan. Tilanne on kuitenkin hankala Marían raskauden vuoksi. 

Samuelin tilanne vaikeutuu entisestään, kun María ja Carlo alkavat esiintyä pariskuntana. María odottaa Carlon lasta, ja he aikovat yrittää rakentaa yhteisen tulevaisuuden.

Samuel joutuu katsomaan tätä sivusta. Hän alkaa ymmärtää, ettei rakkaudentunnustus välttämättä muuttaisi mitään. Päinvastoin, se voisi tehdä tilanteesta kaikille vielä vaikeamman.
 

Samuel päättää vaieta

Samuel kertoo Piálle halustaan tunnustaa tunteensa Maríalle. Pía kuitenkin neuvoo häntä olemaan tekemättä sitä.

Samuel päätyy lopulta samaan ratkaisuun. Hän ei kerro Maríalle rakastavansa tätä.

Päätös on Samuelille raskas, mutta hän yrittää hyväksyä sen, että María kuuluu nyt Carlon rinnalle. Samalla hän antaa Maríalle siunauksensa tämän uudelle suhteelle, vaikka se selvästi satuttaakin häntä.

Lähetystyöstä tulee pakotie

Kun María ja Carlo vahvistavat suhteensa julkisesti, Samuelin on entistä vaikeampaa jäädä La Promesaan.

Petra painostaa häntä lähtemään lähetystyöhön mahdollisimman pian. Ajatus on yksinkertainen: jos Samuel lähtee kauas pois, hänen olisi ehkä helpompi unohtaa María ja jatkaa omaa elämäänsä.

Mutta kyse ei ole vain rakkaudesta. Samuelin on myös ratkaistava, mitä tapahtuu hänen perustamalleen suojakodille. Lähtö lähetystyöhön tarkoittaisi, ettei hän voisi enää huolehtia siitä. Suojakoti on Samuelille tärkeä. Hän ei halua hylätä ihmisiä, joita hän on yrittänyt auttaa. 

Voisiko joku muu ottaa vastuun suojakodista? Petra lupautuu vapaaehtoiseksi tehtävään, mutta suojakoti kärsii jatkuvista taloudellisista ongelmista.
 

Lähteekö Samuel?

Samuel haluaa lähteä. Hän haluaa päästä irti Maríasta. Hän haluaa tehdä niin kuin kokee oikeaksi. Hän haluaa yrittää unohtaa Marían ja hyväksyä tämän suhteen Carloon.  

Jonkin aikaa vaikuttaa siltä, että Samuel olisi jättämässä La Promesan taakseen.

Kirje 

Mutta sitten Samuel saa hiippakunnalta kirjeen. Hän ei avaa kirjettä itse, vaan antaa sen Petran luettavaksi. Kirjeessä kerrotaan että Samuelin lähtöä lähetystyöhön on lykätty.

Samuel siis jää La Promesaan.

 

Kuolematon rakkaus 

Sen jälkeen Samuel yrittää yhä pitää etäisyyttä Maríaan. Hän on päättänyt hyväksyä sen, että María ja Carlo ovat yhdessä.  

Mutta Samuel myöntää Maríalle, ettei hänen ole helppoa nähdä tätä Carlon kanssa. María puolestaan paljastaa, ettei hänen suhteensa Carlon kanssa ole niin onnellinen kuin ulospäin voisi kuvitella.

 

La Promesa Maria Samuel


Tämä tieto muuttaa Samuelin tilannetta. Hän oli yrittänyt vakuuttaa itselleen, että María on tehnyt valintansa ja että hänen täytyy vain hyväksyä se. Tämä antaa hänelle ensimmäistä kertaa toivoa siitä, ettei hänen ja Marían tarina ehkä olekaan kokonaan ohi.

Samuel ei kuitenkaan halua painostaa Maríaa. Hän tietää, että Marían on tehtävä omat päätöksensä itse. Siksi Samuel yrittää edelleen pysyä sivussa, vaikka hänen tunteensa Maríaa kohtaan ovat kaikkea muuta kuin kadonneet.

Sitten Carlo saa tietää Marían aiemmasta suhteesta Samueliin, ja se aiheuttaa lisää epäluottamusta pariskunnan välille. 

Lopulta María ja Carlo eroavat, ja María hakee heti lohtua Samuelilta...

 

Mitä tässä kolmiodraamassa tapahtuu seuraavaksi? Siitä lisää tulevissa La Promesan juonipaljastuksissa tässä blogissa.
 

 

Kommentit

Mainos: DNA