perjantai 10. huhtikuuta 2026

Kausi 5: Palaavatko Curro ja Angela La Promesaan?

La Promesan neljäs kausi päättyy järkyttävästi, kun vastahakoinen morsian Ángela vaikuttaa kuolleen hääpäivänään. Ángela ei halua pakkoavioliittoon Lorenzon kanssa, ja näkee tilanteesta pois vain yhden ratkaisun.

Mutta Angela ei ole oikeasti kuollut. La Promesan viides kausi paljastaa, että Curro ja Ángela ovat paenneet yhdessä pois kartanosta. Palaavatko he takaisin sinne? 

 



La Promesan viidennellä kaudella Curro ja Ángela ovat asettuneet asumaan kahdestaan syrjäiseen mökkiin. Curro on päättänyt suojella Ángelaa hinnalla millä hyvänsä, eikä hän halua päästää ketään heidän lähelleen. Kun ihmiset yrittävät lähestyä heitä Curro ampuu jopa varoituslaukauksia estääkseen muita tulemasta liian lähelle. 

 


 

Mutta sitten Manuel päättää puuttua tilanteeseen. Hän lähestyy Curroa, vaikka tämä uhkaa häntä aseella. Manuel on valmis ottamaan riskin, ja jopa asettamaan oman henkensä vaaraan. Lopulta Curro murtuu, polvistuu veljensä eteen ja pyytää anteeksi.  

 


 

Manuel kertoo Currolle ja Ángelalle että kartanossa ollaan huolissaan heistä. Ángela miettii, että heidän eristäytymisensä maailmasta ei voi jatkua loputtomiin. Hän alkaa tuntea olevansa tarpeeksi vahva palaamaan takaisin. 

 



Ángela rohkaisee Curroa ajattelemaan tulevaisuutta realistisemmin. He eivät voi elää ikuisesti syrjässä muista ihmisistä. Kartano on täynnä ongelmia, mutta siellä on myös heidän perheensä ja läheisensä. Ángelan mielestä he eivät saa antaa pelon ohjata heidän elämäänsä. 

 



Currolle paluu ei kuitenkaan ole helppo ajatus. Hänen suurin pelkonsa liittyy hänen asemaansa. Hän ei halua palata samaan rooliin kuin ennen, sillä palvelijan asema tekee heidän suhteestaan lähes mahdottoman. Curro haaveilee elämästä, jossa hän voisi rakastaa Ángelaa avoimesti ilman että heidän täytyisi piilotella tunteitaan muiden edessä. 

 



Lopulta Ángela ja Curro päättävät palata takaisin La Promesaan. 

Heidän paluunsa kartanoon ei kuitenkaan tarkoita sitä että kaikki ongelmat olisivat ratkaistu. Päinvastoin, lievästi sanottuna epäonnistuneista häistä huolimatta Lorenzo vaatii edelleen saada naida Ángelan


keskiviikko 1. huhtikuuta 2026

Mikä on Enoran salaisuus La Promesassa?

Enoralla on aina ollut sopiva selitys epäilyttäville toimilleen sarjassa La Promesa. 

Mutta sitten löytyy epäilyttävä kirje, ja Manuel vaatii viimein saada kuulla totuuden. Kuka Enora oikein on?

Enora kertoo Manuelille jääneensä nuorena orvoksi. Hän onnistui pääsemään eteenpäin elämässä setänsä ansiosta, jonka vuoksi hän myös kiinnostui mekaniikasta. 

Enoran setä on aatelismies, ja aluksi kaikki sujui hyvin. Kunnes sedän yritykset alkoivat mennä konkurssiin. Setä jäi paljon velkaa, ja erityisesti yhdelle henkilölle: Carvajalin ja Cifuentesin herttualle. 

Herttua vaati että jotta sedän velka annettaisiin anteeksi Enoran täytyisi päästä La Promesaan ja kerätä tietoja. Enoran oli pakko tehdä se perheensä vuoksi.

Enora on siis yksi Lisandron ilmiantajista.

 

La Promesa Manuel Enora

 

Hyväksyykö Manuel Enoran vakoilutoimet? Saako Enora jäädä La Promesaan?

lauantai 28. maaliskuuta 2026

La Promesan juonipaljastus: Maria on raskaana

Espanjalaisessa draamasarjassa La Promesa María Fernández tulee skandaalimaisesti raskaaksi avioliiton ulkopuolella. Tieto Marían raskaudesta yllättää erityisesti Marian rakastetun Samuelin.
 

Raskauden alku 

Samueliin rakastunut María turhautuu koska tämä ei luovu pappeudestaan ja siveyslupauksestaan. Siksi María lähti vapaapäivänään kyläjuhliin ja joi itsensä humalaan. 

Jonkin aikaa juhlien jälkeen María alkaa vältellä Samuelia, mahdotonta rakkauttaan. Samuel ihmettelee Marían outoa käytöstä, ja saa tämän kertomaan suuren salaisuutensa.

"Olen raskaana."

Samuel ihmettelee miten María voi olla raskaana, hehän eivät ole koskaan maanneet yhdessä.

"Tein virheen, olen ihminen ja syntinen”, María myöntää. Kaikki tapahtui sinä iltana, kun hän osallistui paikallisille festivaaleille. "Halusin pitää hauskaa ja unohtaa kaiken. Törmäsin nuoreen mieheen, jonka tunsin jo ennestään. Meidän välillämme ei ollut koskaan ollut mitään, koska hän on naistenmies eikä ota naisia ​​vakavasti. Hän osti minulle anislikööriä, tanssimme, ja mikä tapahtui, se tapahtui…"

 


María kertoo syntisen salaisuutensa pian myös Pialle.

"Olen paha ihminen. Olen tehnyt päätöksen, enkä aio hankkia vauvaa. Olen köyhä ja melkein lukutaidoton, ja elän työllä, josta minut irtisanotaan heti, kun vatsani alkaa näkyä. Minulla ei ole säästöjä, minulla ei ole taloa, minulla ei ole ketään elättämään minua. Minulla ei ole mitään tarjottavaa tälle lapselle."

 



María yrittää pitää raskauden salassa koska hän pelkää sen seurauksia. Avioliiton ulkopuolinen raskaus ei ole hyväksytty kartanon sääntöjen ja sosiaalisten normien puitteissa.

Mutta Marían käytös alkaa herättää epäilyksiä. Avioton raskaus vaarantaa hänen työnsä ja maineensa, mikä aiheuttaa hänelle jatkuvaa stressiä ja huolta. 

Pitääkö María lapsen? Ja kuka on Marian lapsen isä? Se selviää La Promesan tulevissa juonipaljastuksissa.


keskiviikko 25. maaliskuuta 2026

La Promesan kauden 4 juonipaljastukset

Suomessa ollaan edetty jo pitkälle La Promesan neljännen kauden jaksoissa. Viimein paljastui sekin kuka tappoi Janan. Vihje: se ei ollut Cruz.

Se on jo varmistunut että sarjan viideskin kausi on tulossa Ylelle.

Mitä Ylellä esitettävissä neljännen kauden jaksoissa vielä tapahtuu?

 

Ángelan ja Lorenzon häät päättyvät tragediaan


Yksi kauden suurimmista tapahtumista nähdään sen lopussa. Ángela on pakotettuna menossa naimisiin Lorenzon kanssa, vaikka ei oikeasti halua sitä. Hääpäivänä tapahtuu järkyttävä käänne: Ángela löytyy kuolleena hääpuvussa. Sarjassa vihjataan, että hän saattoi myrkyttää itsensä välttääkseen pakkoavioliiton. Tämä tragedia vaikuttaa erityisesti Curroon, joka romahtaa täysin. 
 


 

Curro uhkaa Manuelia haulikolla

Ángelan oletettu kuolema muuttaa Curroa paljon. Hän muuttuu hyvin synkäksi ja vihaiseksi. Kauden 4 viimeisessä jaksossa nähdään kohtaus, jossa Curro osoittaa haulikolla suoraan Manuelia. "Älä ota askeltakaan", Curro huutaa ennen kuin ampuu aseen Manuelia kohti. Sitten kuva menee mustaksi. Katsojille ei näytetä osuuko laukaus. Tämä jätetään tarkoituksella avoimeksi cliffhangeriksi seuraavaa kautta varten.

 


 

Kuoleeko Ángela?

Ángelan "kuoleman" jälkeen Curro on täysin epätoivoinen ja eristäytynyt. Curro vetäytyy vuoristomökille Ángelan kanssa. Hän ei luota kehenkään kartanosta, ja ampuu jopa varoituslaukauksia, kun ihmiset yrittävät lähestyä heitä. Hän on siinä vaiheessa psyykkisesti todella rikki ja kokee kaikkien olevan häntä vastaan.

Mutta Ángela on elossa! 

 

Miksi Curro ampuu Manuelia? 

Curro kokee Manuelin pettäneen hänet. Curro alkaa uskoa, että Manuel ei oikeasti ole hänen puolellaan, vaan puolustaa omaa perhettään. Curro ajattelee, että Manuel yrittää vain suojella Lujánin suvun mainetta, eikä ymmärrä hänen tilannettaan. Manuel yrittää saada hänet luopumaan Ángelan kanssa pakenemisesta ja palaamaan kartanoon.

Kun Manuel saapuu mökille hän kävelee suoraan haulikon eteen eikä väisty. Hän haastaa Curron ampumaan, jos tämä todella haluaa tehdä sen. Manuel tekee tämän, koska hän yrittää pakottaa Curron kohtaamaan tilanteen ja rauhoittumaan. Curro ei oikeasti halua ampua veljeään.

Mutta sitten tapahtuu käänne. Curro murtuu ja alkaa itkeä. Hän polvistuu ja pyytää Manuelilta anteeksi. Veljekset tekevät sovinnon ja halaavat, eikä Curro oikeasti ammu veljeään.

 


Margarita palaa kartanoon


Neljännen kauden lopulla tapahtuu myös yksi tärkeä paluu, kun Margarita (Martinan äiti) palaa takaisin kartanoon. Hän tulee suoraan konfliktiin Leocadian kanssa ja syyttää tätä monista ongelmista. Margarita yrittää paljastaa tämän todelliset aikomukset. Tästä käynnistyy uusi valtataistelu kartanossa.

 


maanantai 23. maaliskuuta 2026

La Promesa: Kuoleeko Petra?

Sarjassa La Promesa taloudenhoitaja Petra Arcosin terveys romahtaa äkillisesti, ja hän näyttää olevan kuolemaisillaan.

Saatuaan haavan puutarhatöissä Petra alkaa kärsiä kivuista ja heikkoudesta. Hän saa koviin kipuihin liittyviä kohtauksia, ja pyörtyy käytävällä. Hän saa myöhemmin kohtauksen myös työhuoneessaan, jossa toinen käsi menettää voiman ja liikkuvuuden.

Kohtauksen aikana María Fernández löytää hänet ja yrittää kutsua lääkäriä, koska Petra näyttää todella huonokuntoiselta. Petra kuitenkin yrittää vähätellä tilannetta ja väittää olevansa kunnossa, vaikka hän selvästi kärsii vakavista oireista.

Sitten paljastuu yllätys: Petran sairaus on tetanus eli jäykkäkouristus.

Tauti alkaa siitä, että Petra haavoittaa kätensä puutarhassa likaisella työkalulla. Haavasta pääsee bakteeri hänen kehoonsa, ja vähitellen hänelle alkaa tulla oireita.

Kun lääkäri lopulta huomaa haavan ja yhdistää oireet siihen, hän ymmärtää että kyse on tetanuksesta. Hän sanoo muille hahmoille, että "olemme myöhässä, Petra tulee kuolemaan", koska tauti on usein tappava, jos sitä ei hoideta ajoissa.

Sarjassa kuitenkin yritetään vielä pelastaa hänet, Petralle yritetään hankkia tetanus-seerumia. Petra saa jopa viimeisen voitelun. 

 


 

Petra on elämän ja kuoleman rajalla. Samuelin kilpaillessa aikaa vastaan ​​löytääkseen hengenpelastavan seerumin, palvelijat ja isännät ovat tyrmistyneitä uutisesta. 

Manuel saapuu juuri ajoissa tetanus-antitoksiinin kanssa.

 


 

Lopulta Petra ei kuole.

Vaikka hänen tilansa näyttää aluksi kuolemaan johtavalta tetanuksen (jäykkäkouristus) vuoksi, hän saa ajoissa hoitoa: tetanus‑seerumia ja asianmukaista lääkitystä. Tämän ansiosta hänen elämänsä pelastuu, ja hän alkaa toipua vähitellen.

 

maanantai 16. maaliskuuta 2026

La Promesan juonipaljastus: Kuoleeko Lorenzo?

La Promesan neljännellä kaudella nähdään erikoisjakso, jossa näyttelevät vain Xavi Lock (Curro) ja Guillermo Serrano (Lorenzo). 

Ángela ja Lorenzo ovat menossa naimisiin vastoin Ángelan tahtoa. Lorenzo on ilmoittanut heidän kihlauksestaan julkisesti.

Niinpä nöyryytyksiin kyllästynyt Curro päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja toteuttaa suunnittelemansa koston. Nuori lakeija ei ole enää entisellään. 

 

Curro kidnappaa Lorenzon 

Curro sieppaa Lorenzon, ja vangitsee tämän salaiseen huoneeseen. Muut kartanon asukkaat eivät tiedä tilanteesta mitään.

 

La Promesa Curro Lorenzo

 

Curro haluaa saada Lorenzon tunnustamaan kaikki rikoksensa. Curro syyttää Lorenzoa elämänsä tuhoamisesta: Ángelan manipuloinnista, äitinsä itsemurhaan ajamisesta ja Janan tappamisesta. Kapteeni, yhtä ovelana kuin aina, yrittää vedota heidän yhteisiin lapsuusmuistoihinsa.

 


 

Curro osoittaa kapteenia pistoolilla ja vaatii tunnustusta kaikesta kärsimyksestä, jota Lorenzo on aiheuttanut hänelle ja hänen perheelleen. 

 


 

Saako paha viimein palkkansa? Ei saa. Jakso päättyy suureen yllätykseen: Ángelan äkilliseen ilmestymiseen paikalle. Ángela ryntää paikalle estääkseen Curroa ampumasta kapteenia. Ángela nappaa aseen ja ampuu kohti Lorenzoa.

 

La Promesa Angela Lorenzo

 

Kuoleeko Lorenzo? 

Valitettavasti ei. Aseessa ei ollut luotia siinä vaiheessa. Curro oli jättänyt sen tahallaan tyhjäksi, jotta hän ei impulsiivisesti tappaisi Lorenzoa. Siksi laukaus ei vahingoita Lorenzoa lainkaan.

Ja kyllähän toki kaiken tämän jälkeen Ángelan ja Lorenzon hääsuunnitelmat jatkuvat ennallaan. Lopulta vastahakoinen morsian ei enää kestä, ja tekee kuolettavan ratkaisun hääpäivänään.

 

La Promesa Angelan kuolema

 

lauantai 14. maaliskuuta 2026

La Promesa: Totuus Janan kuolemasta

Sarjassa La Promesa on pitkään ollut suuri mysteeri: kuka tappoi Janan? Mitä todella tapahtui tuona kohtalokkaana yönä?

 

Traaginen kuolema

Jana saapui La Promesaan tavoitteenaan kostaa äitinsä Doloresin kuolema. Matkan varrella hän tapasi elämänsä suuren rakkauden, Manuelin. Voitettuaan kaikki esteet heistä tuli aviomies ja vaimo. Ja he odottivat ensimmäistä lastaan. 

Eräänä kohtalokkaana yönä joku ampui Janaa. Vaikka Jana oli hyvin heikko, hän onnistui selviämään laukauksesta. Kaikki pitivät hänestä hyvää huolta, jotta hän toipuisi mahdollisimman pian. Mutta joku myrkytti hänen juomansa veden, ja päätti hänen elämänsä ikuisiksi ajoiksi. 

Cruz oli pääepäilty alusta alkaen, ja hänet pidätettiin. Mutta Jana ehti ennen kuolemaansa vakuuttaa Currolle, ettei markiisittarella ollut mitään tekemistä asian kanssa. Kuka se sitten oli? Manuelin vaimo ei kyennyt sanomaan nimeä.

 

Totuus Janan kuolemasta

Kaikki alkoi, kun Leocadia astui odottamatta vastanaineitten huoneeseen keskellä yötä. Jana oli menossa kansalliskaartin puheille, ja sitä Leocadia ei voinut sallia. Leocadia tunnusti Janalle kaiken.

 


 

"Uskon vain kostoon. Cruz on minulle velkaa, ja ainoa tavoitteeni on kerätä omaisuutta. Olet aina ollut vain pelinappula kuningattarien taistelussa. Tapoin Alonson ensimmäisen vaimon, Carmenin. Tein sen, koska Cruz määräsi minut tekemään niin. Koska hän rakasti markiisia koko sydämestään. Kun sain tietää, että Alonso tulisi saamaan lapsen Doloresin kanssa, tapoin hänet. Tein senkin Cruzin vuoksi. Sain Linajan paronin auttamaan minua ja annoin vauvan Eugenialle. Ja sitten ajattelin, että hän antaisi minulle ansaitsemani paikan, mutta tuo h*ora yritti tappaa minut. Tappaa minut, ainoan ihmisen, joka oli uhrannut kaikkensa hänen puolestaan. Olet odottamattomin lahja, jonka elämä on minulle antanut. Olet kostoni Cruzia vastaan, Jana. En koskaan uskonut, että antaisit minulle tämän kartanon avaimet. Pidän sinusta, Jana, haluan sinun tietävän sen, mutta valitettavasti kuolemasi on välttämätön. Cruz maksaa minulle siten."

Ja sitten Leocadia ampui Janaa. Tämän maatessa maassa hän asetti Cruzin napin tytön verisiin käsiin. Siten hän lavasti entisen ystävänsä.

 


 

Jana selvisi ampumahaavoista, ja Leocadian oli saatettava aloittamansa työ päätökseen. Siksi hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin myrkyttää Janan juomavesi. Tällä tavalla Leocadia tappoi hänet. Hän murhasi Janan saavuttaakseen tavoitteensa: kostaakseen Cruzille.

 

perjantai 13. maaliskuuta 2026

La Promesan juonipaljastus: Angelan ja Lorenzon häät

Miksi ihmeessä Ángela suostuu menemään naimisiin Lorenzon kanssa vaikka vihaa tätä?

 

Lorenzo kidnappaa Ángelan


Ángela katoaa, ja häntä etsitään epätoivoisesti. Paljastuu että Lorenzo on siepannut Ángelan ja käyttää tätä painostuskeinona tämän äitiä, Leocadiaa, vastaan. Lorenzo tekee selväksi, että Ángela pääsee turvaan vain, jos Leocadia suostuu siihen, että hänen tyttärensä menee naimisiin Lorenzon kanssa. Leocadia suostuu Lorenzon vaatimuksiin, ja Ángela pääsee vapaaksi päivien vankeuden jälkeen.



Lorenzo tietää Leocadian menneisyydestä vakavan salaisuuden. Hän uhkaa paljastaa tämän totuuden, jos hänen suunnitelmansa estetään. Tämä salaisuus on niin vaarallinen, että sen paljastuminen voisi tuhota Leocadian maineen ja aiheuttaa suuria seurauksia koko perheelle. Siksi Leocadia kokee, ettei hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin painostaa Angelaa hyväksymään avioliiton.

Mikä on tämä Leocadian suuri salaisuus? Hän murhasi Janan! 

Ángela itse ei tunne Lorenzoa kohtaan rakkautta. Päinvastoin, hänen sydämensä kuuluu Currolle. Ángela vastustaa häitä ja jopa mieluummin menisi mielisairaalaan kuin sanoisi Lorenzolle “tahdon”. 

 


Curro ja muut yrittävät jatkuvasti estää pakkoavioliiton.

 

Kihlaus 

Viimeisenä keinonaan estää avioliitto Ángela ja Leocadia tekevät salaisen suunnitelman. He osallistuvat Lisandron juhliin, aikeenaan mennä sen jälkeen Villalquinoon, jossa Beltrán odottaa heitä. Ángelan ja Beltránin on tarkoitus mennä salaa naimisiin, jotta Ángela välttyisi liitolta Lorenzon kanssa. 

Mutta kaikki menee pieleen, kun Lorenzo ilmestyykin yllättäen juhliin. Kesken juhlien Lorenzo ilmoittaa julkisesti kihlauksestaan Ángelan kanssa. Ángelan kaikki toivo on saman tien menetetty.

 

Myöhemmin Lorenzo paljastaa Leocadialle arvanneensa tämän suunnitelman etukäteen. Lorenzo ei ole tyhmä!

Menevätkö Ángela ja Lorenzo lopulta naimisiin? Se paljastuu tässä La Promesan juonipaljastuksessa

 

torstai 12. maaliskuuta 2026

La Promesan viides kausi Ylellä

Tällä hetkellä Suomessa esitetään La Promesan neljättä kautta. Faneja on jo kauan kiinnostanut tieto siitä milloin uudet viidennen kauden jaksot alkavat Ylellä. Nyt tuohon kysymykseen on viimein saatu vastaus.

Yle alkaa esittää kauden 5 jaksoja heinäkuun 2026 alusta alkaen.

Viides kausi jatkuu suoraan neljännen kauden perään, ilman taukoa. Uudessakin kaudessa on luvassa noin 250 jaksoa.

Sarjan tulevaisuus Suomessa on siis turvattu, kuten Espanjassakin. 

 


 

Mitä tapahtumia viidennellä kaudella on luvassa? Siitä voit lukea juonipaljastuksista

perjantai 6. maaliskuuta 2026

Manuelille uusi nainen La Promesassa?

Sarjaan La Promesa on sen Espanjan viidennen kauden jaksoissa saapunut uusi mystinen ja kaunis nainen, Julieta. Hän on nainen josta Manuel kiinnostuu. Mutta sitten paljastuu järkyttävä salaisuus...

 

La Promesa Manuel Julieta

 

Kuka on Julieta?

Julieta (näyttelijä Vera Asunción) esitellään La Promesassa salaperäisenä naisena juhlissa. Manuel kohtaa hänet sattumalta erään taidenäyttelyn aikana järjestetyssä seurapiiritilaisuudessa. He vaihtavat keskenään vain muutaman sanan, mutta heidän välilleen syntyy heti vahva yhteys.

Myöhemmin Manuel yllättyy, kun sama nainen ilmestyy La Promesan kartanoon. Pian selviää, että hänen tulonsa sinne ei ole sattumaa.

 

La Promesa Julieta

 

Seuraa suuri paljastus: Julieta on naimisissa Ciro-nimisen miehen kanssa. Ciron, joka on Alonson siskon poika, eli Manuelin serkku.

La Promesa Ciro Julieta

Tilanne on erittäin kiusallinen, koska Manuelille on jo ehtinyt syntyä tunteita Julietaa kohtaan, ennen kuin hän tiesi kuka nainen oikeasti on. 

Manuel menee hämilleen tunteistaan. Julietan läsnäolo ravistelee Manuelia niin paljon, että hän jopa harkitsee lähtöä kartanosta saadakseen ajatuksensa järjestykseen. 

 

Juonipaljastus: Kuka tappoi Janan?

 

tiistai 3. maaliskuuta 2026

Joutuuko Lorenzo vankilaan La Promesassa?

La Promesa -sarjan Suomen jaksoissa kapteeni Lorenzo de la Mata on viimein kohdannut pahojen tekojensa seuraukset, ja hänet on pidätetty. Näyttää siis siltä että oikeus on vihdoin saavuttanut hänet. Lorenzo on pitkään toiminut kulissien takana manipuloijana, käyttänyt asemaansa ja arvovaltaansa hyväkseen sekä sotkenut useiden ihmisten elämän omien etujensa vuoksi. Kun hänet viimein pidätetään, kartanossa koetaan helpotuksen tunteita. Onko kapteenin pahan valtakausi viimein päättynyt?

Pidätyksen jälkeen Lorenzo joutuu kohtaamaan tekojensa seuraukset. Vankila ei kuitenkaan murra häntä, vaan pikemminkin vahvistaa hänen päättäväisyyttään selviytyä. Lorenzo ei ole mies, joka hyväksyy tappionsa hiljaa. Vaikka hänen asemansa horjuu ja maineensa tahriintuu, hän onnistuu käyttämään hyväkseen verkostojaan ja vaikutusvaltaansa.

 


 

Vapautuuko Lorenzo vankilasta?


Kapteeni Lorenzo de la Mata onnistuu kyseenalaistamaan häntä vastaan esitetyt todisteet. Osa syytöksistä perustuu epäsuoriin lausuntoihin ja henkilökohtaisiin kaunoihin, ja Lorenzo käyttää tätä häikäilemättä hyväkseen. 


Valitettavasti Lorenzo hyötyy asemastaan, suhteistaan ja siitä että hän osaa manipuloida tilanteita edukseen. Lopputuloksena Lorenzo vapautuu vankilasta, ja hän palaa kartanoon yhä juonittelevana.

 

lauantai 7. helmikuuta 2026

Palaako Cruz La Promesaan?

Cruz (näyttelijä Eva Martín) poistui sarjasta La Promesa kun hänen hahmonsa päätyi vankilaan väärin perustein syytettynä Janan murhasta.

 

Cruz palaa La Promesaan

La Promesan kartanoon saapuu maalaus joka esittää Cruzia. Sen on maalannut tunnettu hovitaiteilija. Maalauksen saapuminen aiheuttaa kohua, kun sekä herrasväki että palvelijat tuntevat markiisittaren "läsnäolon" vaikutuksen ja kokevat jopa fyysistä ja henkistä ahdistusta. Manuel ei koskaan kuvitellut näkevänsä Janan murhaajaa uudestaan ​​näin pian. Hänen äitinsä muotokuva avaa uudelleen haavat, joita nuori perillinen ei ole vielä parantanut. 



Manuel löytää äitinsä maalauksen

Cruzin itsestään tilaaman maalauksen saapuminen kartanoon jättää kaikki sanattomiksi, ja Manuel pimahtaa. Sekä Curro että hänen isänsä varoittavat häntä katsomasta maalausta, mutta Manuel haluaa tietää, mitä he yrittävät salata häneltä. ”Tuo ei ole äitini. Viekää se pois silmistäni”, vaatii raivostunut Manuel. ”Tänne ei hyväksytä murhaajia.” 

 

Lorenzo nauttii tilanteesta

Markiisi käskee kaikkia palvelijoita ja Lujánin perhettä olemaan koskematta maalaukseen, joten se jää esille olohuoneen nurkkaan. Catalina, Martina ja Ángela katselevat sitä hämmentyneinä. Vaikka kaikki muut ovat muotokuvasta ällikällä lyötyjä, kapteeni ei voi lakata ylistämästä sitä. On selvää, että Lorenzo nauttii tilanteesta täysin siemauksin. 

 


 

Lorenzon väite, että maalaus heijastaa Cruzin todellista persoonallisuutta, ärsyttää Catalinaa, joka käskee häntä olemaan hiljaa. Kapteenille se on vain maalaus, mutta serkut ovat yhtä mieltä siitä, että se on enemmän kuin sitä.

Martina pyörtyy nähdessään maalauksen


Jacobo ja markiisi keskustelevat olohuoneessa siitä, kuinka Don Alonso voisi hankkiutua eroon maalauksesta. Martina on heidän kanssaan, mutta hän ei osallistu keskusteluun, koska hän ei pysty irrottamaan katsettaan tätinsä muotokuvasta ja pyörtyy, koska hänestä tuntuu kuin markiisitar liikkuisi.

 


 

Martina menettää tajuntansa, mutta herää lopulta. Leocadia yrittää rauhoitella Martinaa selittämällä, että Cruz on vankilassa erittäin hyvästä syystä, mutta Martina tuntee silti syyllisyyttä.

 

Manuel kohtaa äitinsä


Toinen, joka tuntee markiisittaren olevan läsnä, on Manuel. Lujánin perillinen istuu äitinsä muotokuvan edessä ja puhuu sille. "Hänellä ei ollut oikeutta palata tänne, tämä ei ole enää hänen kotinsa. Hän halusi tehdä La Promesasta kotinsa ja lopulta tuhosi sen, aivan kuten hän tuhosi minut. Oliko hänen niin vaikeaa hyväksyä Janaa ja omaa pojanpoikaansa, lasta jota odotin rakastamani naisen kanssa? Mitä voin kertoa sinulle rakkaudesta, jos et tiedä, mitä se tarkoittaa? Hän sanoi rakastavansa minua, mutta se oli valhe. Janan avulla löysin todellisen rakkauden."

Markiisittaren perillinen jatkaa maalaukselle puhumista, puhuttelee Cruzia ja jopa kutsuu tätä äidikseen, mitä hän ei ole tehnyt sen jälkeen, kun paljastui, että Cruz murhasi Janan: "Oletko tyytyväinen saavutukseesi, äiti? Hymyilet, mutta olet epäonnistunut, koska tulet mätänemään loppuelämäsi sellissä etkä koskaan enää näe minua." 

Ennen lähtöään kyyneleet silmissään Manuelilla on muutama viimeinen sana Cruzille: "Jumala antakoon hänelle anteeksi, sillä minä en koskaan anna." 

 


 

Mutta murhasiko Cruz Janan oikeasti? Se selviää linkin La Promesan juonipaljastuksesta.

 

 

maanantai 19. tammikuuta 2026

Kuoleeko Esmeralda La Promesassa?

Esmeralda on kadonnut Suomessa esitettävissä La Promesan neljännen kauden jaksoissa. Mitä hänelle on tapahtunut? Miksi hän on kadonnut? 

Esmeraldan äkillinen katoaminen ravistelee kartanon asukkaiden elämää.
 

Mystinen katoaminen herättää epäilyksiä


Esmeralda katoaa yllättäen kartanosta ilman selitystä. Hänen poissaolonsa huomataan nopeasti, ja erityisesti Pía ja Curro huolestuvat tilanteesta. Katoaminen herättää pelkoa ja epäilyksiä: onko Esmeralda lähtenyt omasta tahdostaan vai onko taustalla jotain synkempää?

Kartanon ilmapiiri kiristyy, kun epäilykset alkavat kasaantua. Samalla Esmeraldan katoaminen paljastaa hahmojen välisiä jännitteitä ja tuo esiin sen, kuinka vähän he todellisuudessa tietävät toisistaan.
 

Yllättävä paluu sekoittaa kaiken


Juuri kun toivo alkaa hiipua, Esmeralda palaa yhtä yllättäen kuin oli kadonnutkin. Hänen paluunsa aiheuttaa hämmennystä ja kaaosta kartanossa. Kaikki eivät tiedä, pitäisikö helpottua vai olla entistä enemmän varuillaan, sillä Esmeraldan käytös ja tiedot viittaavat siihen, että hän kantaa mukanaan tärkeitä salaisuuksia.
 

Salaisuudet uhkaavat paljastua


Esmeraldan paluun myötä käy ilmi, että hänen katoamisensa ei ollut merkityksetön. Hänellä saattaa olla hallussaan tietoa, joka voi muuttaa muiden hahmojen kohtaloita ja paljastaa totuuksia, joita on pitkään pyritty salaamaan. Tämä tekee Esmeraldasta keskeisen hahmon sarjan tulevissa käänteissä.


 







tiistai 13. tammikuuta 2026

La Promesa: Catalina lähtee pois sarjasta

Näyttelijä Carmen Asecasin esittämä suosittu hahmo Catalina on poistunut suosikkisarjasta La Promesa Espanjan syksyn 2025 jaksoissa. Catalina erotetaan perheestään ja hänet pakotetaan lähtemään pois La Promesan kartanolta uhkaavan tilanteen takia.

Catalinan lähtö on herättänyt runsaasti keskustelua katsojien keskuudessa, sillä hahmo on ollut yksi sarjan keskeisimmistä ja pidetyimmistä. 

La Promesa Catalina

 

Catalinan kohtalo kääntyy synkkään suuntaan, kun hän joutuu yhä kovemman painostuksen ja uhkailun kohteeksi. Vallankäyttö, perheen sisäiset ristiriidat ja salaisuudet ajavat hänet tilanteeseen, jossa hänen turvallisuutensa on vakavasti uhattuna. Lopulta Catalina pakotetaan lähtemään La Promesan kartanosta vastoin tahtoaan, eroon perheestään ja elämästä, jonka hän tunsi. Lähdön sanotaan olevan lopullinen ja emotionaalisesti raskas.

Kulissien takana Catalinan poistuminen liittyy myös tuotannollisiin ratkaisuihin. Tekijät ovat halunneet viedä tarinaa uuteen suuntaan ja korostaa vallan, syyllisyyden ja seurausten teemoja entistä voimakkaammin. Carmen Asecasin roolin päättyminen on ollut tietoinen ratkaisu, eikä kyse ole lyhyestä tauosta tai tilapäisestä poissaolosta. Tämä on vahvistettu myös sillä, että näyttelijä on jätetty pois sarjan alkuteksteistä.

 

Palaako Catalina?


Catalinan lähtö jättää La Promesan tarinaan suuren aukon ja muuttaa monien hahmojen välisiä suhteita pysyvästi. Katsojille hahmon poistuminen on ollut järkytys, mutta samalla se toimii käännekohtana, joka sysää liikkeelle uusia juonilinjoja ja konflikteja. Vaikka Catalinan paluuta ei tällä hetkellä ole luvattu, hänen vaikutuksensa sarjan tapahtumiin tulee näkymään vielä pitkään muiden hahmojen valintojen ja tekojen kautta.

 

Tuleeko sinulla ikävä Catalinaa?

perjantai 9. tammikuuta 2026

Juonipaljastus: Kuoleeko Ángela La Promesassa?

Suositun espanjalaisen draamasarjan La Promesa katsojat joutuivat jännittämään, kun neljännen kauden lopussa annettiin ymmärtää Ángelan mahdollisesti kuolleen. Mutta sarjan viidennen tuotantokauden alku paljasti totuuden. 

Ángela on yhä elossa.

Neljännen kauden viimeisessä jaksossa Ángela ajautuu epätoivoiseen tilanteeseen ja tekee ratkaisun, joka saa katsojat pelkäämään pahinta. Hän kirjoittaa jäähyväiskirjeen Currolle ja ottaa suuren määrän lääkkeitä. Curro löytää hänet tajuttomana, ja hahmon kohtalo jää epäselväksi.

Viidennen kauden alussa selviää kuitenkin, ettei Ángela olekaan kuollut. Hänet löydetään elossa syrjäisestä mökistä yhdessä Curron kanssa. Vaikka hänen vointinsa on heikko ja hän tarvitsee hoitoa, hän on hengissä. Ángelan suhde Curron kanssa syvenee.

La Promesa Ángela Curro

Ángelan kohtalo on herättänyt runsaasti keskustelua sarjan fanien keskuudessa. Monet ovat helpottuneita Ángelan selviytymisestä.

Ovatko Ángela ja Curro mielestäsi hyvä pari?

torstai 8. tammikuuta 2026

Lope lähtee pois La Promesasta

Suosittu espanjalainen päiväsaippua La Promesa kokee merkittäviä muutoksia, kun yksi sen alkuperäisistä hahmoista, Lope, poistuu sarjasta. Lope on ollut mukana alusta asti, mutta nyt sarjan uusi viides tuotantokausi alkaa ilman häntä.

Näyttelijä Enrique Fortún vahvisti lähdön sosiaalisessa mediassa kiittäen sarjan tiimiä ja katsojia.

Sarjan katsojat ovat vihaisia Lopen yllättävästä poistumisesta.

 

La Promesa Lope

 

 

Mitä tapahtui Lopelle La Promesassa?

Lope ei saanut dramaattista kohtalokasta loppua tarinassaan, vaan poistuminen tapahtui nopeasti ja ilman suurta draamaa. Monet fanit ovat kommentoineet, että hahmon lähtö tuntui keskeneräiseltä ja yllättävältä. Sarjan tuottajat ovat korostaneet, että hahmon poissaolo antaa tilaa uusille juonenkäänteille ja hahmoille, ja painopiste siirtyy entistä enemmän salaisuuksiin, perheriitoihin ja kartanon menneisyyden paljastuksiin.

Sarjan viidennellä tuotantokaudella katsojat voivat odottaa uusia hahmoja ja ristiriitaisempia tarinoita, kun palvelusväen ja perheen dynamiikka muuttuu Lopen lähdön myötä. Vaikka hahmo ei ole tällä hetkellä mukana, sarja jättää hänen tarinansa avoimeksi, mikä mahdollistaa myöhemmän paluun.

Fanien mielipiteet Lopen lähdöstä ovat olleet vaihtelevia, mutta kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että hänen poissaolonsa merkitsee suurta muutosta La Promesan maailmassa.






sunnuntai 4. tammikuuta 2026

La Promesa kausi 5 juonipaljastuksia

Saako suosittu saippuasarja La Promesa viidennen kauden? Mitä tiedot Espanjasta kertovat? 

Kyllä, La Promesasta on tulossa viides kausi. La Promesan viides kausi alkoi Espanjassa jouluaattona eli 24.12.2025. Siitä ei ole vielä tietoa milloin kausi 5 mahdollisesti alkaa Suomessa/Ylellä.

Viidennen kauden odotetaan sisältävän noin 250 uutta jaksoa. Suuren suosion vuoksi sarjaa on päätetty jatkaa pitkään, ja sillä on tavoitteena pysyä ohjelmistossa ainakin vuoteen 2027 asti.

 


 

Mutta mikä on tilanne sarjassa viidennen kauden alkaessa? Miten neljäs kausi päättyi?


Myrskyisä 4. kauden loppu


Kaikista yrityksistä huolimatta Lorenzon ja Ángelan häät ovat lähellä. Kapteeni ja muu perhe odottavat nuoren naisen saapumista kirkkoon. Hänen myöhästymisensä alkaa kuitenkin aiheuttaa huolta.

Kukaan ei tiedä, että Ángela kirjoitti jäähyväiskirjeen Currolle häitä edeltävänä iltana. Kun Curro saa kirjeen hän tietää että jokin on vialla. Hän ei epäröi hetkeäkään ja ryntää tytön huoneeseen. Ja siinä tyttö on, tajuttomana nieltyään koko lääkärin määräämän lääkepullon. Curro on aivan murtunut.

Curro on tuskan sokaisema

Viidennen kauden alussa aikahyppy vie katsojat kartanoon, joka on täysin erilainen kuin se, johon olemme tottuneet. Tyhjät huoneet, puolitangossa oleva lippu, mustat puvut. Melankolia läpäisee La Promesan viimeaikaisten tapahtumien jälkeen.

Lujánin perhe on täysin järkyttynyt, mutta erityisesti Curro. Häntä ei löydy palatsista. Hän näyttää paenneen paikasta, jossa kaikki tapahtui. Paikasta, jossa hän löysi elämänsä naisen tajuttomana. Hänen käytöksensä on täysin muuttunut. Nyt suru on sokaissut hänet. Onnistuuko hän voittamaan sen, vai vaipuuko hän epätoivoon?

Manuel julistaa sodan Leocadialle

Näinä vaikeina aikoina markiisikunnan perillinen ei epäröi tukea Curroa ehdoitta. Tapahtui mitä tahansa, hän ei anna veljensä kaatua. Viidennellä kaudella näemme määrätietoisen Manuelin, jolla on selkeät ajatukset. Vielä tärkeämpää on merkittävän löydön jälkeen: Leocadia järjesti kaiken, jotta Carvajalin ja Cifuentesin herttua pääsisi käsiksi hangaariin tehtäviin parannuksiin. Tällä tavoin hän voisi ostaa Don Luisin yrityksen ja hyötyä siitä.

Manuelin ja Leocadian välinen sota tulee olemaan rajumpi kuin koskaan: "Aion tehdä kaikkeni päästäkseni hänestä eroon", hän julistaa painokkaasti. Kysymys kuuluu: kuka selviää tästä sodasta voittajana?

Margaritan paluu

Manuel ei ole Leocadian ainoa vihollinen La Promesassa viidennellä kaudella. Margarita palaa palatsiin vahvempana kuin koskaan. Martinan äiti ei voi jättää tytärtään yksin näinä kauheina aikoina ja päättää palata La Promesaan. Siellä hän tapaa jälleen Leocadian, jonka kanssa hän ei näytä haluavan edes jakaa samaa kattoa. "Vihaan sitä, mitä olet ja mitä edustat. Et koskaan vedä vertoja Cruzille", hän julistaa.

Martina avautuu Jacobolle

Adrianon ja Martinan suudelma on saanut hänet sekaisin. Jos hän oli jo valmiiksi epävarma tunteistaan ​​Jacoboa kohtaan, tuo suudelma vain hämmensi häntä entisestään. Pitkän harkinnan jälkeen hän päättää olla rohkea ja kohdata tapahtuneen: hän tunnustaa koko totuuden Jacobolle. Ja pojan reaktio näyttää ymmärrettävästi olevan äärimmäinen viha ja hämmennys. Onko tämä suhde lopullisesti ohi? Mikä on Adrianon rooli tässä kaikessa?

 

Palvelijat riidoissa


Viimeaikaiset tapahtumat yhdistettynä palveluksessa vallitsevaan tilanteeseen ovat tuhonneet täysin suhteet tällä La Promesan alueella. Teresa on jatkuvassa kollegoiden valitusten kierteessä. Vera, joka oli aikoinaan yksi hänen suurimmista tukijoistaan ​​palatsissa, on päättänyt katkaista kaikki välit häneen. Miksi?

Talonhoitaja löytää palatsista vain Cristóbalin. Vaikka hovimestarin aikomukset näyttävätkin olevan pidemmälle meneviä kuin pelkkä työsuhde. Voisiko tämä olla uuden rakkaustarinan alku?

 

María Fernández on raskaana


Rakkaudesta puheen ollen, María Fernández pitää raskautensa salassa, mutta kuinka kauan? Vauvan isä Carlo saa tietää koko totuuden. Isän reaktio? Hän ei ole valmis ottamaan niin paljon vastuuta.